Search
  • Vuohennylkijä

9. Kauneus, sukupuoli ja pariutuminen

Updated: Mar 17

Iltayöstä, kun pitäisi alkaa nukkumaan, alan usein tahtomattanikin miettimään asioita. Pari iltaa sitten ajatteluni kohteena oli kauneus, tarkemmin ottaen sukupuolinen kauneus. Yksi mieleeni tullut kysymys oli, että kuinka erilaisella tai samanlaisella tavalla heteroseksuaalinen mies havaitsee vastakkaisen tai oman sukupuolensa edustajan esteettisen miellyttävyyden verrattuna heteroseksuaaliseen naiskatsojaan? Eli siis kun olen ystävättäreni kanssa yhtä mieltä siitä, että joku nainen tai mies on hyvännäköinen, missä määrin oikeastaan puhumme samasta asiasta? Kuinka isolta osin samaan kohteeseen suuntautuneet havaintomme ja havaintokohteellemme antamamme arviot ovat tosiasiallisesti samansisältöisiä? Kysymys on ehkä jossakin määrin retorinen, koska lopullista ja välttämättä totuudenmukaista vastausta on mahdotonta antaa. Siksi teksti lienee lähinnä vain sameiden ajatusten tajunnanvirtamaista pyörittelyä, joka ei varsinaisesti johda mihinkään valmiiseen lopputulokseen. Joissakin kohdissa näkökulma on myös aika santerikeskeinen, enkä esitä kaikkia väitteitäni yleisinä totuuksina.


Jokainen ihminen on vangittuna omaan subjektiivisuuteensa, sillä ilmaisuvoimaisinkaan kieli ei pysty täysin taivu sen kuvaamiseen, mitä kukin ihminen kokee sisällään. Tämä pätee tietysti muuhunkin kuin kauneuden kokemiseen: on eri asia tiedostaa, että toinen on vaikkapa iloinen kuin on oikeasti kokea tällainen tunnekokemus sisällään. Vaikka kaksi ihmistä olisivat molemmat yhtä lailla iloisia ja vaikka heidän ilonsa lähde olisi sama, on silti olemassa kaksi eri iloa, joiden perimmäisestä samanlaisuudesta ei voi koskaan varmistua. Kun siis ystävättäreni kanssa katselemme samaa naista ja koemme molemmat hänet kauniina, kuinka samanlainen kokemuksemme oikeastaan on? Lisäksi: vaikka kielellisesti kuvattu johtopäätös “Nainen on kaunis” on meillä sama, olemmeko saapuneet siihen samaa reittiä pitkin?


Esitän aksioomana, että miehelle jokainen kaunis nainen ei ole välttämättä romanttisesti puoleensavetävä, mutta jokainen romanttisesti puoleensavetävä nainen on hänelle kaunis. Tässä väitteessäni vetoan lähinnä arkijärkeen ja omaan kokemukseeni: voin pitää naista kauniina ilman, että haluaisin alkaa seurustelemaan hänen kanssaan, mutta jokainen minulle romanttisessa valossa ilmennyt nainen on ollut mielestäni kaunis. Että ihastus on voinut syntyä, on sitä edeltänyt kokemus kauneudesta, ja ajan kanssa vaaleanpunaiset silmälasit entisestään lisäävät naisen viehättävyyttä: ei nainen välttämättä ole objektiivisesti arvioiden – sikäli kun kauneutta voidaan objektiivisesti arvioida – ulkonäöltään mitenkään erityislaatuinen, mutta tunnekokemukseni saa minut havaitsemaan hänet sellaisena.


Heteroseksuaalille ystävättärelleni katselun kohteena oleva nainen ei ole edes periaatteessa mahdollinen kumppani, mutta minulle voi olla. Jo tästä syystä katselemme häntä varmasti hieman eri silmin. Katselutapaani vaikuttanee jossakin määrin se, onko näkemäni nainen varattu vaiko ei, mutta omalla kohdallani on ainakin periaatteessa olemassa pariutumisen mahdollisuus, vaikka nainen ei akuutisti olisikaan vapaata riistaa. Minussa ovat toiminnassa sellaiset biologiset prosessit, joita ystävättäreni ei koe toista naista katsellessaan, ja nämä prosessit aivan varmasti vaikuttavat siihen, miten näkemäni ihmisolennon havaitsen. On mahdotonta sanoa, missä määrin ihmisen kokemusmaailmaa ja toimintaa ohjaavat vuosituhantiset vaistot ja elämän jatkamiseen pyrkivät geenit, joiden vaikutukset vain myöhemmin rationalisoidaan ja selitetään järjellisesti. Alkuperäinen impulssi johonkin toimintaan tai havaintoon on voinut olla luonteeltaan hyvinkin alkukantainen, mutta fiksuna olentona ihminen keksii jälkikäteen järkiperäisen selityksen esimerkiksi sille, että miksi oli ihan pakko lähestyä sitä nättiä tyttöä.


Ystävättärenikään ei katsele toista naista puhtaan objektiivisesti. Hänelle toinen nainen ei ole mahdollinen kumppani, mutta potentiaalinen kilpailija pariutumismarkkinoilla tämä sen sijaan voi kenties olla. Kuten miehet kilpailevat naisista, niin myös naiset miehistä. On jälleen kerran mahdotonta sanoa, missä määrin ja kuinka usein alkukantainen biologia johdattelee naisen esimerkiksi mustamaalaamaan sellaista sisartaan naiseudessa, jonka hän kokee vähintäänkin alitajuisesti kilpailijakseen. Perstuntumalla väitän, että miesten ja naisten käsitykset naisten suurpiirteisestä ulkonäöllisestä hierarkiasta ovat aika samanlaiset. Näin ollen nainen saattaa ainakin tiedostamattaan pyrkiä sabotoimaan sellaisten naisten pariutumista, joiden kokee kalastelevan kanssaan samoilla vesillä, tai joille hän ei koe ulkonäöllisesti pärjäävänsä rehdissä kilpailussa. Puheillani naisten suurpiirteisestä ulkonäöllisestä hierarkiasta en tarkoita sitä, että olisi jokin virallinen ranking, mutta on varmaan aika itsestäänselvää, että tietyt naiset (ja miehet) koetaan useampien ihmisten silmissä fyysisesti puoleensavetävinä kuin jotkut toiset.


Puhun nyt asioista yleisellä tasolla ja isossa kuvassa. Pariutumiseen kuuluu luonnollisesti paljon muutakin kuin vain ulkonäkö, mutta sen merkitystä ei silti mikään määrä ulkokultaista hurskastelua poista. Viittaamatta mihinkään erityiseen lähteeseen väitän, että erityisesti miehet ovat hyvin visuaalisesti orientoituneita, eli ainakin ensimmäinen, alustava kiinnostus naista kohtaan syntynee miehen mielessä useimmiten siksi, että hän kokee naisen hyvännäköisenä. Miehenkin ulkonäöllä on väliä parisuhdemarkkinoilla, mutta kuitenkin vähemmän kuin hänen sosioekonomisella statuksellaan. Rikkaalle ja kuuluisalle miehelle riittää kuumia naisia yli tarpeen, mutta monet samannäköiset tavismiehet saattavat jäädä jopa täysin ilman; Jack Nicholsonin näköisiä miehiä istuu joka ABC:llä kahvilla, mutta eivät he yleensä naisia huomattavissa määrin kiinnosta.


Miesten ja naisten kauneudet ovat mielestäni jossakin määrin erilaisia. On hyvin tiedossa, että miehet kiinnittävät naisissa huomiota eri asioihin kuin naiset miehissä, ja sama ominaisuus voi olla haluttava toisella sukupuolella, mutta ei toisella. Naisen miehekkään leveät hartiat eivät useimpien mielestä ole erityisen puoleensavetävä ominaisuus, ja vielä vähemmän isot rinnat miehellä. En nyt kuitenkaan puhu pelkästään sukupuoliseen dimorfismiin ja muihin vastaaviin fysiologisiin asioihin liittyvistä biologis-psykologisen tason asioista. Heittäydyn filosofis-runolliseksi: naisen kauneus on vehreä jokilaakso tai muu vastaava maisema, miehen kauneus taas komean rakennuksen arkkitehtonista ylevyyttä. Tällä tarkoitan sitä, että naisen kauneus on ehkä enemmän luonnollista, vaivatonta kauneutta, kun taas miehen kauneus syntyy enemmän vaivannäön kautta. Kaunis maisema on kaunis sellaisenaan, itsessään – ei se ole vaatinut tekijää tai luojaa, ellei sitten lasketa Jumalaa. Rakennuksen kauneus taas vuodatetaan siihen ihmiskätten työn kautta, hien ja raadannan kautta.


Totta kai naiset näkevät usein valtavan paljon vaivaa ulkonäkönsä eteen – tyypillisesti enemmän kuin miehet, joista useimmilla ei ole tapana meikata naamaansa, kihartaa tai suoristaa tukkaansa, tai vaivoitella vastaavilla toimenpiteillä. Pointtinani on kuitenkin se, että suurin osa naisen kauneudesta on sekä kasvojen että vartalon osalta sikäli passiivista, että se liittyy synnynnäisiin ominaisuuksiin ja nuoruuteen. Meikillä, viekoittelevalla vaatetuksella ja muilla akkain kotkotuksilla nainen voi korostaa kauneuttaan, mutta hän ei kovinkaan helposti voi luoda sitä sinne, missä sitä ei alunperin ole. Jälleen mihinkään yksittäiseen tutkimukseen vetoamatta kerron, että naisessa haluttavaksi koetaan ennen kaikkea hänen hedelmällisyydestään (eli siis aika pitkälti hänen nuoruudestaan) kielivät ominaisuudet, mikä on biologisesti ajatellen hyvin järkeenkäypää. Nuoruus tulee ilman varsinaista duunia, ja se mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Useimmat naiset ovat parikymppisinä vähintäänkin mukiinmenevän nättejä, mutta viisikymppisenä enää harvemmat. Korkeintaan heitä ehkä sanotaan hyvin säilyneiksi. Tosin aiemmin esittämäni näkemys rakkauden vaaleanpunaisista silmälaseista monasti pätee varttuneempien naisten ja heitä rakastavien miesten kohdalla, onneksi.


Useimmat kauniit naiset ovat siis kauniita ihan vain siksi, että ovat sopivan ikäisiä, heille on siunaantunut normaali kasvojen luusto, ja he ovat malttaneet olla syömättä itseään virtahevon mittoihin. Meikit sun muut ovat tämän päälle vain hienosäätöä ja plussaa, tai eivät välttämättä kaikkien katsojien silmissä oikeastaan edes sitä. Esimerkiksi itse preferoin luonnollisen näköisiä, hillitysti ehostettuja naisia. Lukioaikoina tytöt hassasivat valtavat summat rahaa wanhojen tanssien mekkoon, kampaukseen ja meikkeihin, mutta olivat silti omaan silmääni paremman näköisiä ihan tavallisena koulupäivänä.


Miestenkin kohdalla on tietysti paljon merkitystä (ainakin osittain) synnynnäisillä seikoilla, kuten vaikkapa luuston rakenteella. Kenties varsinainen miehinen kauneus syntyy kuitenkin naiskauneutta enemmän vaivannäön ja hyvälaatuisen kypsymisen kautta, eikä yhtä paljon itsestään. Toisin kuin edellä kuvattu parikymppinen nainen, harva mies on samanikäisenä ulkonaisen viehettävyytensä huipulla. Parikymppinen “mies” on useimpien silmissä enemmän poika kuin tosiasiallinen mies, joskaan en väitä, etteikö tämä pätisi useimmiten myös toiseen sukupuoleen. Ainakin astetta vanhemmalle väelle kaksikymppinen nainen lienee tyypillisesti tyttö, eikä varsinais-nainen. Siltikin, mitä ulkoiseen kauneuteen tulee, kypsyvät miehet useimmiten naisia hitaammin.


Miehessä kaunista on voima, sekä maskuliinista järkättämättömyyttä, auktoriteettia ja itsevarmuutta huokuva olemus. Harvalla parikymppisellä klopilla on edellämainittuja avuja kovinkaan mainittavasti, ja useimmat ovat vielä tuossa iässä yleiseltä habitukseltaan aika poikamaisia sanan pejoratiivisessa merkityksessä. Kun hontelo ja näppynaamainen alikersantti käskyttää samanikäisiä alokkaita, on se toisinaan pikemminkin surkuhupaisan näköistä kuin kunnioitusta herättävää toimintaa. Näin on ainakin siihen verrattuna, kun miehisyyttään vuosikymmenen tai pari pidempään kehittänyt kapteeni karjaisee komppaniaa ottamaan asennon. Vaikka alikersantti ja kapteeni ovat samanlaiseen kurkkusalaattiin verhoutuneita, on kapteenissa jotakin sellaista, mitä alikersantilla ei ainakaan vielä ole.


Mikäli puhutaan taas puhtaasti kehollisesta kauneudesta ja jätetään huomiota kehon omistajasta huokuva aura, vaatii kauniin vartalon hankkiminen mieheltä siltikin enemmän kuin naiselta. Vaikka mies olisi parhaassa iässä, ei hänen vartalonsa voi saavuttaa maksimaalista esteettisyyttä muutoin kuin ankaran käytön kautta. Tiedostan näiden olevan jossakin määrin makuasioita, mutta paljon tavanomaisempaa on mieltää komeaksi treenattu ja/tai ruumiillisen työn hioma miesvartalo kuin kovin laiha tai lihava kroppa. Juuri tätä tarkoitan sillä, että miehen vartalon kauneus on samantyyppistä kuin rakennuksen kauneus: se on luotava, sillä luonnostaan sitä ei paljonkaan ole. Kyllähän koruttomassa ja vähän mitäänsanomattomassa talossa asuu, mutta silti se kalpenee esteettisessä vertailussa huolella suunnitellulle ja upeasti koristellulle rakennukselle.


Miehen vartalo on oikeastaan kauneimmillaan melkeinpä kauniimpi kuin naisen, no homo. Arnold Schwarzeneggeriä vapaamuotoisesti lainaten sanon, että treenattu ja näyttävä kroppa on suurin stutussymboli, jonka mies voi omistaa. Sitä ei voi ostaa, varastaa, periä tai huijata itselleen, sillä ainoa keino sen hankkimiseen on kova ja omistautunut työ. Paitsi tällaisen kehon hankkiminen, myös sen ylläpitäminen vaatii jatkuvaa työtä. Moni vuosien varrella elintasokummun kasvattanut mies on voinut nuorempana olla vaikka miten kova urheilumies ja adonis, mutta jälkikäteen asialla on turha brassailla. Jos kehoa ei käytä, se ruostuu ja sammaloituu. Jos siis vastaan tulee voimakkaan näköinen mies ja vieläpä kohtuullisella rasvaprosentilla varustettuna, voi olla varma siitä, että moinen vartalo ei ole syntynyt tyhjästä. Toki geeneilläkin on oma vaikutuksensa, sillä toisilla on luonnostaan leveämmät hartiat ja toisten käsivarsiin liha kertyy helpommin. Mutta silti.


Kun retorisen ystävättäreni kanssa näemme timmissä kunnossa olevan miehen, on havaintosisältömme sama, mutta silti kaiketi hieman eri, kuten kauniin naisenkin tapauksessa. Tällä kertaa minä olen se, joka katselee kauneutta kauneutena, vailla edes periaatteellista romanttis-eroottista pohjavirettä. Toki näkemäni mies voi näyttäytyä minulle vähintäänkin alitajuisesti kilpailijana, aivan kuten kaunis nainen ystävättärelleni, mikä voi jotenkin vaikuttaa siihen, millä silmällä häntä katson. Jos kuitenkin tarkastelen miestä ikään kuin lihaa ja verta olevana taideteoksena, voi tällainen tarkastelu johtaa hieman samanlaiseen kokemukseen kuin vaikkapa maalausta tai juurikin komeaa taloa katsoessa. On miellyttävää sekä livenä että netissä kehonrakennusta ja voimailua seuratessa nähdä täyden kehollisen potentiaalinsa toteuttaneita miehiä. Kehonrakennuskin voi mennä överiksi, jolloin saavutettu kauneus menetetään ja vajotaan pikemminkin outoon laaksoon, mutta kaiken kaikkiaan lihaksikas mies on rautaa nostaessaan tai pullistellessaan kaunis. No homo.


Kauniin naisen keho ei synnytä ainakaan minussa samanlaista veistoksellisuuden kokemusta, vaan hieman toisenlaisia tuntemuksia. Voin ihailla Lazar Angelovin vatsalihaksia tai toivoa itselleni samanlaisia ojentajia kuin sillä salilla penkkaavalla miehellä oli, mutta naisellinen kauneus on jotain sellaista, josta en voi edes periaatteessa olla itse osallinen. Tai voin tavallaan, mutta vain välillisesti, eli vaikkapa siten, että tuo feminiinisen kauneuden omistaja ja edustaja on halittavanani. Feminiinisen kauneuden herättämä halu on siis luonteeltaan välillistä, sillä en haluaisi itselläni olevan sellaista vartaloa, jonka omistajan voisin mielelläni ottaa kainaloiseksi kanakseni. En voi koskaan olla metsämaisema, sillä olen talo.


Tiedostan, että kirjoitan tekstissä miten sattuu sekaisin ja päällekkäin kasvoista ja kehoista, eikä käy läpi läheskään kaikkia asian eri puolia, mutta tällaisia sekavia ja jäsentymättömiä mietteitä tällä kertaa.

131 views
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now