Search
  • Vuohennylkijä

4. Jumalan kuolema ja ihmisoikeuksien fiktionaalisuus

Updated: Jan 25

Yksi länsimaissa vallitsevaan ajan henkeen kuuluvista asioista on sokea sekulaarihumanismi, katteeton edistysusko, ja savijaloilla seisova usko demokratian, ihmisoikeuksien ja muiden “eurooppalaisten arvojen” ylivertaisuuteen. Savijalkaiseksi tämän uskon tekee se seikka, että demokraattisen ja vapaan yhteiskunnan alunperin synnyttäneistä käsityksistä on luovuttu jo vuosikymmeniä sitten, joltakin osin jo aiemmin. Jumalan kuoleman jälkeisessä läntisessä maailmassa ihmiset koettavat kynsin hampain pitää kiinni sellaisista arvoista ja ajatusrakennelmista, jotka ovat kristinuskosta luovuttaessa menettäneet täysin perustansa. Tästä seuraa älyllisesti epärehellinen tilanne, jossa samanaikaisesti uskotaan ihmisoikeuksien kaltaisten abstraktioiden pyhyyteen, mutta toisaalta nähdään ihminen vain pelkkänä eläimenä ja olemassaolo pohjimmiltaan merkityksettömänä ja satunnaisena. Maailmankuva on vaihtunut teistisestä ateistiseen, mutta asian seurauksia erinäisten ajatusmallien järkevyydelle ei ole vielä täysin haluttu sisäistää.


En ole koskaan kuullut yhtäkään hyvää naturalistista argumenttia sen puolesta, miksi ihmisellä olisi jonkinlainen luovuttamaton arvo. Jos ihminen ei ole Jumalan kuva, on hän olentona yhtä arvokas ja arvoton kuin kastemato, eikä mikään määrä lässynläähumanismia pysty tuomaan takaisin hänen menetettyä asemaansa. Natseilla ja kommunisteilla oli riittävästi selkärankaa toimia konstailemattomasti jumalattomuususkonsa pohjalta, mutta käsienheiluttelua opiskelevat ituhipit ja nykyiset poliittiset päättäjät takertuvat pelokkaasti uskoon, että ihminen on arvokas olento. Juutalaisten, porvareiden ja muiden Utopiaan™ sopimattomien ihmisten lahtaaminen esimerkiksi Saksassa tai Neuvostoliitossa ei uskoakseni ollut oikein, mutta pointtini onkin se, että suurimmalla osalla länsimaiden ihmisistä ei enää ole järkeviä perusteita uskoa näin. Aiheen käsittely kunnolla vaatisi tuhansia sivuja, mutta koitan tiivistää ajatukseni.


Jos maailmankaikkeus on naturalistinen, kaikki merkityksellisyys ja moraali on ihmisen omaa luomusta, eikä kosmoksen luonteeseen itseensä sisältyvää. Tällainen itse luotu merkitys ja eettiset järjestelmät eivät mielestäni kanna pitkälle, koska arvotukset ja näkemykset vaihtelevat ajasta, paikasta ja yksilöstä riippuen. Ei ole löydettävissä mitään sellaista, jonka voisi empiirisesti todeta olevan objektiivisesti arvokasta, joten kyse on aina vain sopimuksesta. On kiistatta asioita, jotka mielletään useammin arvokkaammaksi kuin toiset: suurin osa ihmisistä varmasti kokee lapsen arvokkaampana kuin räkäklimpin. Kyse on kuitenkin vain subjektin subjektiivisesta arvotuksesta, vaikkakin ehkä laajalti jaetusta sellaisesta, eikä tosiasiasta.


Jos joku kokee räkäklimpin arvokkaampana kuin lapsen, mikä tekee puhtaan materiaalisessa universumissa hänen kannastaan jotenkin epätoden suhteessa vastakkaiseen kantaan? Nähdäkseni ei mikään. Näin ollen vaikkapa vihollisheimoon kuuluvan lapsen julmasti tappava soturi vain toteuttaa omaa arvojärjestystään, joka ei ole sen todempi tai epätodempi kuin mikään muukaan subjektiivinen arvojärjestys. Moraalia ei voi nähdä mikroskoopilla tai muutenkaan havaita materiaalisessa maailmassa, joten jos materiaalinen maailma on kaikki mitä on, on puhe oikeasta ja väärästä vain tyhjänpäiväistä juupas-eipäs -väittelyä.


Moni lukijoista on varmasti kanssani eri mieltä, ja niin on moni filosofikin. Itse en kuitenkaan parhaista yrityksistäni huolimatta pysty näkemään, kuinka naturalistisessa maailmankaikkeudessa voisi olla olemassa objektiivinen, universaali moraali. En myöskään näe, mikä varsinainen arvo ja pointti sopimuksenvaraisella ja muuttuvaisella, epäobjektiivisella ja epäuniversaalilla moraalilla olisi. Joo, ehkä metaeettiseltä perustaltaan huonotkin lait ja normit voivat estää ihmisiä tappamasta toisiaan, varastamasta ja niin edelleen, mutta kyse on silti nähdäkseni vain eräänlaisesta leikistä ja teeskentelystä. Jos materiaalisen maailman takana ei ole mitään, on koko ihmiskunnan historia vain surkuhupaisaa teatteria, jota (useimmat) näyttelijät ovat erehtyneet pitämään totena ja vakavasti otettavana. Jos elämä loppuu kuolemaan, on aivan yhdentekevää, mitä sinä teet tai jätät tekemättä, ja sama pätee koko ihmislajiin. Ennen pitkää viimeinen itsetietoinen olento kuolee, ja sen jälkeen on kuin tällaisia olentoja ei olisi koskaan ollutkaan. Siispä aivan sama, oliko ihmiskunnan historia täynnä tappamista ja varastamista vai ei.


Täydellinen nihilismi ja antaumuksellinen teismi ovat mielestäni ainoat varteenotettavat vaihtoehdot. Kaikki näiden ääripäiden välille jäävä on puolivillaista ja älyllisesti epärehellistä näpertelyä, joka kumpuaa joko ajattelemattomuudesta tai pelokkuudesta. Vaikka onkin mielestäni tavallaan hyvä, että useimmat ei-uskonnolliset ihmiset lännessä uskovat, että ihmisellä on jonkinlainen arvo, eivät he silti saa minulta kiitosta. Enemmän arvostan sellaista riittävän suoraselkäistä ateistia, joka uskaltaa viedä maailmankuvansa sen loogisen päätepisteeseen asti ja sisäistää sen ajatuksen, että kaikki on vailla mieltä ja merkitystä. Psykologisista syistä tähän ei täysin puhtaasti pysty varmaankaan kukaan, tai ainakin siihen pystyvät ovat jo päättäneet päivänsä. Huomaa, että tämä ei ollut yllytys itsemurhaan. Mainitsemani kansallissosialistit ja kommunistit eivät hekään olleet nihilistejä, vaan he nimenomaan uskoivat palavasti sellaiseen Totuuteen, jonka toivoivat antavan olemassaololleen ja ponnisteluilleen transsendentaalisen tarkoituksen. Nämä ideologiat ovat ihmiskäsitykseltään materialistia, mikä heijastuu niiden etiikkaan, mutta ne eivät kuitenkaan täysin uskalla myöntää tästä seuraavaa kaiken turhuutta.


Toissapäivänä oli WTC-iskujen 18. vuosipäivä. Pidän terroritekoja pahoina, enkä kannusta niihin, mutta hieman samalla tavoin kuin arvostan loppuun asti loogista ateistia, arvostan islamilaista terroristia. Tietyssä mielessä arvostan häntä enemmän kuin jotain sellaista pseudointellektuellia käsienheiluttelun opiskelijaa, jonka yhteiskunnallinen aktivismi koostuu semi-anonyymistä nettikirjoittelusta. On aika sairaan paljon munakkaampaa omistautua jumalalleen niin paljon, että on valmis kaappaamaan lentokoneen ja lentämään sen päin pilvenpiirtäjää. Oman uskoni näkökulmasta vielä munakkaampaa on olla krisitty vaikkapa Pohjois-Koreassa tai Afganistanissa ja olla valmis kestämään mieluummin kidutus ja kuolema uskonsa tähden kuin luopua siitä. Puhun nyt vain omasta puolestani, mutta melkein hävettää olla tällainen helpon ja turvallisen länsimaisen pullamössökristillisyyden edustaja. En häpeä uskoani, vaan sitä, kuinka halpaa ja vaivatonta siitä on pitää kiinni.


Diggaan Friedrich Nietzschestä hyvin paljon. Hänen filosofisen projektinsa keskeisimpänä sisältönä oli luoda uusi ja freesi moraali Jumalan kuoleman jälkeiselle ajalle. Kun ihmiset ovat – Nietzschen mielestä oikein, omasta mielestäni virheellisesti – lopulta luopuneet uskostaan kaikkivaltiaaseen Luojaan, ovat vanhalle teistiselle maailmankuvalle rakentuneet arvot rauenneet tyhjiin. Nietzsche oli tarpeeksi fiksu ja rehellinen ymmärtääkseen tämän, mutta useimmat tämän ajan ihmisistä eivät taida olla, tai eivät ainakaan vielä. He pitävät edelleen kiinni “orjamoraalista”, vaikka orjapiiskuri, eli Jumala, on ainakin näennäisesti ja institutionaalisella tasolla käytännössä häipynyt kuvioista.


Nietzsche ei yrityksistään huolimatta pystynyt manaamaan esille yli-ihmistä, joka antaisi maalle ja ihmiselle uuden tarkoituksen luomalla uuden hyvän ja pahan. Hän käytti koko uransa yritykseen ylittää Jumalan (tuolloin vielä edessäpäin olevasta) kuolemasta vääjäämättä seuraava nihilismi, mutta ei onnistunut. Tämä on ehkä hieman spekulatiivisesti sanottu, mutta luulen Nietzschen tulleen hulluksi pitkälti juuri tästä syystä.

Omaa aikaamme voisi kuvata Jumalan hautajaisten pullakahveiksi. Varsinaiset hautaanpanijaiset ovat jo takanapäin, jossain viime vuosisadan puolella, mutta vainaja pitää vielä enemmistöä hautajaisväestä yhdessä koolla. Hiljalleen vieraat kuitenkin lähtevät tahoilleen. Käsitys ihmisen mittaamattomasta arvosta alkaa rakoilla – ensin pikkuhiljaa, ehkä sitten jossakin vaiheessa verisellä kertarysäyksellä. Abortti lakkaa olemasta murha ja muuttuu ei-inhimillisen solujoukon lääketieteelliseksi poistoksi. Eutanasiasta tulee ensin laajalti hyväksyttyä, sitten laillista, lopulta arkipäiväistä, ja ennen pitkää kenties pakollista.


“Katso: eläin”, lukee ihmisyyden hautakivessä. Viime vuosisadan kauheudet tulevat olemaan edessäoleville kuin esikoulu on väitöstilaisuudelle.


Ovatko ihmisoikeudet siis fiktiota? Riippuu siitä, onko Jumala.

153 views

Recent Posts

See All

11. Kaudet, psykoosit ja priorisointi

En ole hetkelleen kirjotellut: edellisestä varsinaisesta, lyhytelokuvaa edeltäneestä tekstistä on kohta jo pari kuukautta aikaa. Syynä tähän on se, että muut asiat ovat olleet akuutimpia kuin blogin p

10. Audiovisuaalinen taidepläjäys

Päätin tehdä kulttuuriteon ja ladata YouTubeen ohjaajalegenda Jalmari Svartbergin viimeiseksi ohjaustyöksi jääneen traagis-romanttisen taide-elokuvan Pascal, joka on tähän asti ollut vaikeasti löydett

This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now