Search
  • Vuohennylkijä

3. Sukupuoliroolien perustasta

Updated: Mar 17

Länsimaissa nykyisin vallitseva käsitys ihmisestä ja maailman perimmäisestä luonteesta on isolta osin täysin pielessä. Yksi elämän osa-alue, jossa todellisuudesta ollaan vieraannuttu erityisen pahasti, ovat sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät asiat. Edistykselliset tahot vaikuttavat uskovan, että miesten ja naisten erot johtuvat kulttuurista ja sosialisaatiosta, eivätkä suinkaan biologiasta. Tämän näkemyksen mukaan miehet ja naiset syntyvät vähintäänkin melkein samanlaisina, ja sukupuolten välillä havaittavat erot johtuvat vain erilaisesta kasvatuksesta ja yhteiskunnallisista rakenteista. Miesten ja naisten kehojen kiistattomien erojen merkitys nähdään vähäisenä.


Itselleni on jokseenkin päivänselvä asia, että biologis-fyysinen todellisuus on pohjimmaisempi ja siten merkittävämpi kuin sosiaalis-kielellinen. Totta kai me luomme todellisuutta kielen, symbolien ja sosiaalisen kanssakäymisen kautta, ja tietysti osa sukupuoliroolien vivahteista on tietyssä paikassa ja tietyssä ajassa syntyneitä ja luonteeltaan satunnaisia. Maailman rakenne ja biologia kuitenkin luovat olemisellemme rajat, raamit ja ennakkoehdot. Korkeamman tason ilmiöt kumpuavat alemmista: biologia on siemen, kulttuuri kukka.


En ala luettelemaan miesten ja naisten fysiologisia eroavaisuuksia, mutta nostan esille havainnollistavana esimerkkinä fyysisen voiman, jota miehillä tunnetusti on keskimäärin enemmän kuin naisilla. Suurempi pituus ja paino selittävät osaltaan miesten suurempaa voimaa, mutta kyse ei ole vain lisämassan tuomasta edusta. Esimerkiksi voimanoston maailmanennätystulosten vertailu kertoo, että 66-kiloinen Danilov Konstantin kyykkää enemmän (326 kg) kuin naisten raskaimmassa sarjassa, eli +84-kiloisissa nostava Bonica Brown (318 kg). Yläkropan osalta ero on tutkitusti vielä suurempi, mutta yllättäen penkkituloksia vertaillessa tämä ei ainakaan pikaisten laskujen perusteella oikeastaan näy.


Siirrytään kuitenkin mukavasta ja helposta nykymaailmasta ja sen korviketoiminnoista ihmisen lajinomaisempaan elinympäristöön, eli entisajan skutsiin ja erämaahan. Esivanhemmillamme ei juuri ollut aikaa nostella huvikseen painoja, sillä aika kului metsässä, pellolla tai ryöstöretkellä. Ruokaa ei haettu lähikaupasta, vaan se metsästettiin, kasvatettiin tai ryövättiin itse. Tämänkaltaisissa oloissa oli enemmän kuin luontevaa, että miehet keskittyvät tiettyihin asioihin ja naiset toisiin. Se ei ollut ainoastaan luontevaa, vaan eloonjäämisen kannalta välttämätöntä. Ennen vanhaan liiallinen vieraantuminen todellisuudesta ei ollut mahdollista, sillä kuvainnollisesti elämän tai konkreettisesti vihollisheimolaisen nyrkki pudotti taivaanrannanmaalarin varsin pian takaisin maan pinnalle.


Ei ole sattumaa, että mitä luultavimmin kaikissa paikoissa ja kaikkina aikoina miehet ovat hoitaneet metsästyksen ja sotimisen. Kun kerta miehillä on tyypillisesti enemmän voimaa kuin naisilla, niin totta kai eniten jerkkua vaativat hommat lankeavat heidän keskimäärin leveämmille harteilleen. Syitä on muitakin kuin vain suurempi koko ja fyysinen voima, mutta en mene nyt niihin. Näin siis biologia muokkaa inhimillistä todellisuutta: kun ruuan hankkiminen ja hankitun ruuan suojeleminen vaativat voimaa, nämä hommat luonnollisesti nakitetaan niihin parhaiten sopiville henkilöille, eli miehille. Syntyy sukupuolirooli, joka on korkeamman, sosiokulttuuris-kielellisen tason ilmiö, mutta joka saa silti syntynsä juuri kehollisuudesta ja ihmiselämän ruohonjuuritasoisista käytännön vaatimuksista.


Nykyään etenkin länsimaissa sellainenkin mies tulee eläneeksi, jolta puuttuvat kaikki mieheyteen perinteisesti liitetyt ominaisuudet, kuten vaikkapa juuri fyysinen voima. Ei ole kovin vaativaa kävellä lähikauppaan ja lapata kärryihin pitkälle prosessoituja valmisateriota. Ostoksiin vaadittavat rahat voi tienata ilman minkäänlaista fyysistä ponnistelua toimistossa näppäimistöä näpyttämällä, tai jos se ei satu huvittamaan, niin kyllä Kela elättää. Syntyy helposti kiusaus ajatella, että tämä vahvojen miesten vuosituhantisella työllä syntynyt Babylon on vihdoin tehnyt sukupuoliroolit turhiksi. Ajatellaan, että kun nykymiehet kerta ovat enenevässä määrin joko plösöjä tai siimakäsiä, niin ei kai fyysisellä voimalla enää ole mitään tekemistä miehenä olemisen kanssa.


Voisin linkata montakin juttua eri medioista, joissa esitetään tämänkaltaisia ajatuksia. Esimerkiksi hameisiin pukeutuva, mutta miessukupuolta edustava Jylkkärin päätoimittaja yrittää Ylellä jonkinlaista maskuliinisuuden dekonstruktiota. Tervosen Tuukan ajatus on tämä: ihmisillä on erilaisia näkemyksiä siitä, mikä on miehekästä, joten tämän takia mikä tahansa on aktuaalisesti miehekästä – eli toisin sanoen mikään ei ole. Tämän virhepäätelmän pohjalta hän kehottaa purkamaan vielä ne jäljellä olevatkin sukupuolinormit, ettei vain kukaan epämiehekäs mies joutuisi kokemaan olevansa epämiehekäs.


Mikään määrä poikatutkimusta ei kuitenkaan pysty muuttamaan vuosituhansien evoluutiota ja/tai Jumalan luomisjärjestystä, miten asian nyt haluaakin nähdä. Ihmiseen syvärakennetut ominaisuudet ja taipumukset eivät poistu siksi, että joku postmoderni akateemikko tai toimittaja ei niistä tykkää. He kyllä yrittävät parhaansa niiden poistamiseksi, ja tulevat siinä samalla aiheuttaneeksi paljon harmia erityisesti lapsille, joita yritetään väkisellä saada kasvamaan sellaiseen muottiin, johon he eivät luonnostaan kasvaisi. Kasvatus sinänsä on totta kai hyvästä: on hyvä esimerkiksi opettaa, että vaikka tuntuisikin hyvin luonnonmukaiselta ja kivalta lyödä ärsyttävää kaveria naamaan, niin ei tule kuitenkaan tehdä. En nyt kuitenkaan puhu tämänkaltaisista asioista, vaan yhä voimistuvasta “sukupuolineutraaliuden” ideaalista, jota edustaa esimerkiksi tämä Opetushallituksen julkaisu. Opettajien tulee oppaan mukaan esimerkiksi välttää sukupuolittavia ilmaisuja, kuten tyttö tai poika; suotavampaa olisi puhua tytöistä ja pojista lapsina, etteivät he saisi “ylikorostunutta käsitystä sukupuolen merkityksestä”.


Inhimillinen todellisuus ei ole, eikä voi olla sukupuolineutraali. Ei ole olemassa ketään, joka olisi vain “ihminen”, sillä jokainen homo sapiens on joko mies tai nainen. On olemassa myös pienilukuinen ja epäonninen joukko intersukupuolisia, mutta kyse on harvinaisesta poikkeamasta. Poikia tyypillisesti kiinnostavat tekniset vempeleet enemmän kuin nuket, koska tämä taipumus on heidän geeneihinsä jo ammoisina aikoina junttaantunut; ei ole olemassa mitään pahansuovan patriarkaatin juonta ahtaa tyttöjä ja poikia ahtaisiin sukupuolirooleihin. On tietysti olemassa yleisinhimillisiä asioita, jotka voidaan kokea sukupuoleen katsomatta ihan vain olemalla ihminen, kuten vaikkapa ilo, nälkä, yhteenkuuluvuus, tai taiteellinen elämys. Väitän kuitenkin, että on olemassa myös sellaisia olemassaolon sfäärejä, joista minä en voi miehenä päästä koskaan osalliseksi, ja sama pätee vastaavasti naisiin.


Alla havainnollistava Venn-diagrammi ihmisyyden rakenteesta sellaisena kuin minä sen tältä osin näen. Mieheys ja Naiseus objektiivisesti ymmärrettyinä asioina sisältyvät suurimmaksi osaksi ihmisyyteen, mutta on myös sellaisia olemassaolon tapoja, jotka ovat sikäli toisensa poissulkevia, että niistä voi päästä osalliseksi vain kuulumalla tiettyyn sukupuoleen. Objektiivisesta Mieheydestä ja Naiseudesta puhuminen ja tällaisten diagrammien piirtely saattaa ehkä vaikuttaa hieman oudolta, mutta tarkoituksenani on vain erottaa kielellinen, kulttuuriin ja aikaan sidottu mieheys ja naiseus siitä ikivanhasta, sukupolvesta toiseen mukana kulkevasta, perusolemuksellisesta sukupuolisuudesta.

Minä en välttämättä ole kovin stereotyyppinen mies. En seuraa muuta urheilua kuin hyvin satunnaisesti voimailua, mopot, autot ja tekniset laitteet eivät ole koskaan kiinnostaneet, olen huono matikassa ja suunnistamisessa, en ole ala-asteen jälkeen tapellut, olen absolutisti, ja tämän lisäksi vielä 168-senttinen. Tervosen mainitsemat kulttuurissa elävät ja toisinaan keskenään ristiriitaisetkin stereotypiat siitä, mitä tosimieheys on, eivät kuitenkaan ole Mieheyden pohja. Pikemminkin ne ovat vain tuon arkkityypin osin epätarkkaa kielellistä ja kulttuurista manifestoitumista, niin hyvässä kuin pahassa. Miehiä ja näkemyksiä mieheydestä on tietysti monenlaisia – en minä tarvitse Tervosta sitä kertomaan. Uskon kuitenkin, että olemassa sellainen alkukantainen, perimmäinen ja todellinen Mieheys, jota jotkut miehet ilmentävät enemmän kuin toiset. Luulen, että useimmat miehet ja myös naiset tunnistavat intuitiivisesti sen, kuinka paljon tai vähän mies on osallinen tuosta ideaalista. Mutta tästä kirjoitan joskus lisää.


Minulla ei ole tarvetta alkaa vääntelemään todellisuutta sillä tavoin, että voisin tällaisen tempun kautta itse kokea olevani enemmän tuon arkkityyppisen Mieheyden mukainen. En minä ala vinkumaan, että kyllä on ihan yhtä maskuliinista ja äijämäistä kirjoittaa ja lukea runoja kuin on vaikka rassata autoja ja ajella niillä, tai lähteä hirvimetsälle. Eikä ole. Tämän tietää siitä, että useimmat miehet suuntautuvat luonnostaan enemmän kohti jälkimmäisen kaltaisia toimintoja, eivätkä runoutta kohden. Näin on siksi, että moottorin kanssa väkertäminen, adrenaalihumalainen hurjastelu, ja saaliin jäljittäminen metsässä ovat runoutta lähempänä sitä elämää, jota useimmat esi-isämme ovat eläneet. Enää emme valmista itse keihästä ja lähde mammuttijahtiin, mutta vähintäänkin alitajuinen halu, taipumus ja valmius tämänkaltaiseen toimintaan on silti olemassa varmaankin jokaisen miehen joka solussa. Tyypilliset purkautumiskanavat Mieheydelle vain ovat tässä helpossa ja pehmeässä maailmanajassa toisenlaisia, joltakin osin ehkä banaalejakin. Esimerkiksi videopelien kautta voi kokea pienen ja epäaidon häivähdyksen siitä, mitä on taistelu elämästä ja kuolemasta, vaikka todellisuudessa pelaava mies on kuin palloa jahtaava mopsi, joka kerran oli peuraa jahtaava susi.


En näe positiivisena asiana yritystä tehdä epämiehekkäistä asioista väkisin mukamas miehekkäitä, mutta en myöskään näe tarpeellisena alkaa lokeroimaan useimpia asioita ja toimintoja dikotomisesti joko miehekkäiksi tai naismaisiksi. Vaikkapa runoudesta nauttiminen kuuluu mielestäni siihen kategoriaan, joka ei ole sukupuolisidonnainen; risteyskohta ja päällekkäisyys Mieheyden ja Naiseuden välillä, eli ihmisyys, on pinta-alaltaan aika suuri. Saattaa olla, että naiset lukevat ja kirjoittavat enemmän runoja kuin miehet – minulla ei ole mitään tutkimusnäyttöä asiasta –, mutta runouden harrastaminen ei saa minua tuntemaan oloani vähemmän mieheksi. Joku voi ehkä ajatella, että runous on akkojen ja homojen hommaa, mutta ei se minua häiritse. Tällainen liiallisen mustavalkoinen ajattelumalli on ymmärrettävä vitosluokkalaisella, mutta ei aikuisella ihmisellä.


Jatkan näistä aiheista myöhemmin.

223 views
This site was designed with the
.com
website builder. Create your website today.
Start Now